Chapter 14

  Vaimojen viisaus talon rakentaa, mutta hulluus sen omin käsin purkaa.  

  Joka vaeltaa oikein, se pelkää Herraa, mutta jonka tiet ovat väärät, se hänet katsoo ylen.  

  Hullun suussa on ylpeydelle vitsa, mutta viisaita vartioivat heidän huulensa.  

  Missä raavaita puuttuu, on seimi tyhjä, mutta runsas sato saadaan härkien voimasta.  

  Uskollinen todistaja ei valhettele, mutta väärä todistaja puhuu valheita.  

  Pilkkaaja etsii viisautta turhaan, mutta ymmärtäväisen on tietoa helppo saada.  

  Menet pois tyhmän miehen luota: et tullut tuntemaan tiedon huulia.  

  Mielevän viisaus on, että hän vaelluksestaan vaarin pitää; tyhmien hulluus on petos.  

  Hulluja pilkkaa vikauhri, mutta oikeamielisten kesken on mielisuosio.  

  Sydän tuntee oman surunsa, eikä sen iloon saa vieras sekaantua.  

  Jumalattomain huone hävitetään, mutta oikeamielisten maja kukoistaa.  

  Miehen mielestä on oikea monikin tie, joka lopulta on kuoleman tie.  

  Nauraessakin voi sydän kärsiä, ja ilon lopuksi tulee murhe.  

  Omista teistään saa kyllänsä se, jolla on luopunut sydän, mutta itsestään löytää tyydytyksen hyvä mies.  

  Yksinkertainen uskoo joka sanan, mutta mielevä ottaa askeleistansa vaarin.  

  Viisas pelkää ja karttaa pahaa, mutta tyhmä on huoleton ja suruton.  

  Pikavihainen tekee hullun töitä, ja juonittelija joutuu vihatuksi.  

  Yksinkertaiset saavat perinnökseen hulluuden, mutta mielevät tiedon kruunuksensa.  

  Pahojen täytyy kumartua hyvien edessä ja jumalattomien seisoa vanhurskaan porteilla.  

  Köyhää vihaa hänen ystävänsäkin, mutta rikasta rakastavat monet.  

  Syntiä tekee, joka lähimmäistään halveksii, mutta autuas se, joka kurjia armahtaa!  

  Eivätkö eksy ne, jotka hankitsevat pahaa? Mutta armo ja totuus niille, jotka hankitsevat hyvää!  

  Kaikesta vaivannäöstä tulee hyötyä, mutta tyhjästä puheesta vain vahinkoa.  

  Viisasten kruunu on heidän rikkautensa, mutta tyhmäin hulluus hulluudeksi jää.  

  Uskollinen todistaja on hengen pelastaja, mutta joka valheita puhuu, on petosta täynnä.  

  Herran pelossa on vahva varmuus ja turva vielä lapsillekin.  

  Herran pelko on elämän lähde kuoleman paulain välttämiseksi.  

  Kansan paljous on kuninkaan kunnia, väen vähyys ruhtinaan turmio.  

  Pitkämielisellä on paljon taitoa, mutta pikavihaisen osa on hulluus.  

  Sävyisä sydän on ruumiin elämä, mutta luulevaisuus on mätä luissa.  

  Joka vaivaista sortaa, se herjaa hänen Luojaansa, mutta se häntä kunnioittaa, joka köyhää armahtaa.  

  Jumalaton sortuu omaan pahuuteensa, mutta vanhurskas on turvattu kuollessaan.  

  Ymmärtäväisen sydämeen ottaa majansa viisaus, ja tyhmien keskellä se itsensä tiettäväksi tekee.  

  Vanhurskaus kansan korottaa, mutta synti on kansakuntien häpeä.  

  Taitava palvelija saa kuninkaan suosion, mutta kunnoton hänen vihansa.